kuvat T-M Bäckman 

Se vain tuntuu niin hyvältä...
Vaasa / Pohjalainen 20.05.2001 / Janne Lehtonen

Max on the Rox on sekoitus kunnon musaa, hyviä kavereita ja jamimeininkiä

Kun rokkikärpänen on kerran päässyt kunnolla puraisemaan ja suihkaisemaan myrkkynsä
suoraan suoneen, tutina tuntuu persauksissa vielä keski-iän takoessa turpealla nyrkillään
treenikämpän ovea. Aito tunne ei voi kuolla koskaan, sillä se tuntuu aivan liian hyvältä tapettavaksi.

Vaasalainen Max Bäckman perusti ensimmäisen bändinsä Tigerin vuonna 1973. Markku Keho
ei edes muista ensimmäisen bändinsä nimeä, saati perustamisvuotta. Konkareiden uusin projekti
Max on the Rox on heille yksi lenkki pitkässä ketjussa, jonka loppupää  häämöttää auringonlaskun
tunnelmien sävyttämässä tulevaisuudessa, rapistuvan talon kuistin keinutuolissa, ryhmyisillä
sormilla dobroa näppäillen.

Bluesin ja rock n' rollin perinteestä voimansa ammentava Max on the Rox perustettiin kaverusten
edellisen yhteisen bändin, Romancen raunioille. Nuorekasta potkua haettiin vikittelemällä rumpaliksi
Kai Hahto, joka Hurriganesin Roadrunnerin ilmestyessä taputteli vielä hiekkakakkuja kotiväen
tarkassa valvonnassa.

- Katselin Kaitsua jonkin aikaa sillä silmällä. Vuosi sitten kasasimme bändin ensimmäistä
kertaa Waasas Band J.A.M - konserttiin. Homma toimi ja kaikilla oli nastaa, Max kertoo.

Heräämisiä puolin ja toisin

Jos Max ja Keho ovat pitkän tien puurtajia, Hahto on lyhyemmässä ajassa takonut montaa
rautaa kerralla.
- Tällä hetkellä kuvioissa on viisi metallibändiä, pari jazz-ryhmää ja joitakin irtoprojekteja,
hän luettelee. - Tämä bändi oli mulle ihan uusi juttu. Koskaan ennen en ole päässyt sisään
tällaiseen bluespohjaiseen jammailumeininkiin, Hahto sanoo.

Energinen rumpali on saanut myös bändin vanhempiin jäseniin vauhtia.
- Kaitsu on potkinut meidätkin liikkeelle. Välillä tuntui siltä, että homma alkaa latistumaan,
kiittelee Keho.
- Kaverit ovat tulleet sanomaan, että sulla ja Keholla on katse valpastunut ja
loiste palannut silmiin, sanoo Max.

Mahdollisimman paljon jäillä

Max on the Rox kelpuutettiin nimeksi kaikille bändeille tutun aivoriihen tuloksena.
- Sovimme, että kaikki tuovat omia ehdotuksia seuraaviin treeneihin. Yhtään ehdotusta ei
kuitenkaan tullut, jolloin Keho ja Kaitsu heittivät, että pannaan nimeksi pelkkä Max.
Vastasin, että vain sillä ehdolla, että loppuun lisätään on the Rox. Se on Remu-englantia, keikalla
kuultu älytön välispiikki, selvittää Max.

Bändin ohjelmisto koostuu omista ja lainatuista kipaleista. Max tuo biisit treeneihin,
joissa ne jammaillaan esityskuntoon. Biisejä ei silti milloinkaan soiteta samalla tavalla.
- Tässä bändissä kaikki osaavat kuunnella ja seurata toistensa tekemisiä. Parhaimmillaan
meininki on sellaista, että yleisöllä tulee kuset housuun, Max lohkaisee.

Tavoitteena jatkaa elämää

Bändi on juuri saanut valmiiksi ensimmäisen äänitteensä, jota jaellaan lähinnä käyntikorttina
ohjelmatoimistoihin ja keikkajärjestäjille. Tulevana tavoitteena on valloittaa keikkamestat ja
työstää myyntiin kelpaava levy.

Unelmat rock-tähteydestä ovat jo vuosien varrella karisseet pölyisten teiden pientareille.
- Jos sellaisia haaveita olisi, soittaminen olisi loppunut jo ajat sitten, sanoo Keho.
- Meikäläisen kovin saavutus on edesmenneen Hollis Brownin pääsy Rumba-lehden
sanaristikkoon. Vihjeessä kyseltiin AC/DC- musaa soittavaa bändiä, joka esiintyy Bob Dylanin
biisissä, Max naurahtaa.

Max on the Roxin voit käydä tsekkaamassa 2001 vappuaattona Club 25:ssä järjestettävissä bileissä.